Etusivu > Ajankohtaista > Tiinan pääsiäiseen kuuluu kulitsa

28.3.2024

Tiinan pääsiäiseen kuuluu kulitsa

Saga Munkkiniemen ravintolapäällikkö Tiina valmistaa herkullista ruokaa myös pääsiäisenä. Millainen on hänen kulitsareseptinsä?

Saga Munkkiniemen ravintolapäällikkö Tiina

Saga Munkkiniemen ravintolapäällikkö Tiina Karlsson pitää huolen, että talon ravintolassa päivittäin lounastavat noin 300 asukasta ja vierasta saavat nauttia maukkaasta ja terveellisestä ruoasta. Hänen vastuullaan ovat myös talon vastaanottopalvelut, ja hän on noin parinkymmenen työntekijän esihenkilö. Tiina on lisäksi tunnettu Terveysterveiset -koosteistaan, joita julkaistaan Saga Munkkiniemen ravintolan verkkosivuilla.

Tiina on työskennellyt Saga Munkkiniemen ravintolapäällikkönä jo useita vuosia. Hän aloitti ravintola-alalla vuonna -87, ja perusti ensimmäisen oman ravintolansa vuonna -92.​ Hän kertoo kouluttautuneensa aikoinaan myös teatterimaskeeraajaksi, mutta siitä ei tullut hänelle ammattia vaan rakas harrastus. Tiinan luovuus näkyy kuitenkin ravintolatyössä monella tapaa. Tuorein idea on Saga Munkkiniemessä 8.4. avautuva ​pop-up ravintola ”Munkan bistro”, joka tarjoilee gourmet-ruokaa asukkaille.

”Ruoka on asukkaillemme tärkeä asia. Bistro-idea syntyi siitä, että haluan tavanomaisen hyvän arkiruoan oheen tarjota mahdollisuuden asukkaillemme myös gourmet-nautintoihin. Avajaispäivänä tulemme tarjoamaan esimerkiksi blinejä ja ahvenfileitä italialaisittain”.

Tiinan oma pääsiäisherkku on ortodoksiperinteeseen kuuluva kulitsa. Hän kuvailee leivonnaista pullan ja kakun risteytykseksi. Tiinan perheessä kulitsaa nautitaan paaston päätteeksi pääsiäissunnuntain vastaisena yönä sen jälkeen, kun herkku on siunattu perinteiden mukaisesti kirkossa.

”Perheessämme kulitsa nautitaan yhdessä pashan kanssa. Kokoonnumme lasten ja heidän puolisoittensa kanssa kirkon jälkeen nauttimaan illallisen yhdessä ja lopuksi jälkiruokana syödään kulitsa yhdessä pashan kanssa”, Tiina kertoo. ”Kun muut syövät jälkiruoaksi mämmiä, me syömme pashaa ja kulitsaa”, hän sanoo.

Tiina valmistaa kulitsan ns. aidolla reseptillä, joka julkaistiin vuosia sitten myös Kirkkonummen Sanomissa.

”Kulitsareseptejä on monia, mutta meidän perheelle tämä resepti on se aito ja oikea. Valmistus ei ole vaikeaa, kunhan pitää huolen siitä, että leivonnaisen pinta ei pala uunissa tai pahasti repeile”.

Tiina ei arastele jakaa reseptiä eteenpäin. ”Se on herkku, jota kaikkien kannattaa kokeilla. Eikä haittaa, vaikka leivonnaisen söisi päiväsaikaan tai vaikkapa aamukahvin kanssa – ilman pashaa”, Tiina nauraa.

Se aito ja oikea kulitsa

1 kg vehnäjauhoja
3 dl maitoa
7 munaa
400 g voita
400 g sokeria
0,5 tl suolaa
300 g jauhettuja manteleita
6 – 10 kpl karvasmanteleita tai pari tippaa karvasmanteliöljyä
40 g hiivaa
1 rkl vaniljasokeria


  • Sekoita haaleaan maitoon hiiva ja suola, sitten puolet jauhoista.
  • Vatkaa munat ja sokeri ensin vaahdoksi ja sekoita sitten taikinaan.
  • Sulata voi ja sekoita joukkoon.
  • Lisää mausteet ja mantelit ja jäljellä olevat jauhot.
  • Alusta taikina huolella ja jätä lämpimään kohoamaan
  • Pyörittele taikinasta tankoja ja kokoa komea kulitsa. Leikkaa pintaan saksilla kuvioita. Koristele manteleilla. Voitele munalla.
  • Kohota ja paista lopuksi 200-asteisessa uunissa noin 30 – 40 minuuttia rukoillen, ettei pinta pahasti repeilisi.

Iloista pääsiäistä!

Jaa artikkeli somessa


Voisit olla kiinnostunut myös näistä