Etusivu > Kokemukset > Valokeilassa Taavi Mikkonen

Valokeilassa Taavi Mikkonen

Taavi Mikkonen, 92, muutti palvelutalo Saga Käpylinnaan puolitoista vuotta sitten. Taavin asunto on viihtyisä kaksio, jonka parvekkeelta avautuu mukavat näkymät pohjoiseen päin. Asunnon hän on sisustanut mieleisekseen yhdessä lastensa kanssa.

Taavi on kotoisin Rääkkylästä, jo nuorena hän muutti Joensuuhun oppikouluun, isän ryhdyttyä puutavaraliikemieheksi sota-aikaan. Lukioikäisenä Taavi aloitti raviurheilun ja valmistui ylioppilaaksi vuonna 1951.

Valmistumisen jälkeen koitti armeijan aika. Taavi pääsi upseerikouluun, josta hänellä on hyviä muistoja.

”Sain komennuksen Helsingin olympialaisiin vuonna 1952 ja olin toimitsijana Lauttasaaren telttakylässä. Tätä kautta sain lippuja olympialaisiin ja pääsin katsomaan kisoja – se oli ikimuistoinen kokemus!”

Helsingin kauppakorkeakouluun Taavi pääsi kertomansa mukaan hieman sattuman ja tuurinkin kautta. Ollessaan Helsingissä olympiakisojen aikaan, Taavi pistäytyi ohikulkumatkalla Helsingin Kauppakorkeakoulun kansliassa. Taavi ilmaisi kansliassa työsteleville rouville kiinnostuksensa opiskelusta ja rouvat pyysivät Taavia laittamaan ylioppilastodistuksen postiin. Taavi teki työtä käskettyä ja pian hän sai lukea nimensä Helsingin-Sanomista. Muutto Helsinkiin oli siis edessä. 

”Vähitellen tutustuimme kaupunkiin. Meillä oli tapana kavereiden kanssa ajaa raitiovaunun kanssa niin pitkälle kuin pääsi ja kävelimme sitten takaisin. Sitä kautta opimme tuntemaan kaupunkia.”

Kauppakorkeasta Taavi valmistui ekonomiksi vuonna 1955 nopeassa tahdissa. 

”Kolme vuotta siihen meni. Olen aina ollut henkilö, joka haluaa tehdä kaiken loppuun asti ja tämä asenne on kantanut minut pitkälle – jos jonkun tehtävän otan, minä teen sen.”

Monipuolinen työura

Taavin työura sai alkunsa, kun hän toimi konsulttina verotusasioissa pienille ja keskisuurille yrityksille, tämä oli vasta alkua monipuoliselle työuralle.

”Ajattelin, etten voi koko ikääni olla konsultti, niinpä haluisin kokeilla millaista teollisuuden parissa työskentely olisi keskisuuressa yrityksessä. Se oli työtä, josta opin paljon. Pian olinkin töissä kauppa- ja teollisuusministeriössä. Erikoisalaani oli pientalouslainojen esittely. Ministeriöstä siirryin pankkialalle ja siellä sitten viihdyinkin eläkeikään asti.”

Palveluita oman tarpeen mukaan

Taavi asuu palvelutalossa vähin palveluin – päivittäinen buffetlounas ja siivous kerran kuussa. Erityisesti ravintolan henkilökunta saa Taavilta kiitosta hyvästä palvelusta.

”Täällä ei tarvitse ottaa kaikkia palveluita, ellei niitä tarvitse. Minäkin aloitan päiväni tarkasti suunnitellulla rutiinilla, johon kuuluu muun muassa omatekoinen aamupala, tiskien hoito, uutisten katsominen, verenpaineen mittaaminen ja päivän lehtien selailu talon kahvilassa.”

Taavi mukaan elämässä on tärkeintä olla sovussa itsensä ja läheisten kanssa. Tärkeimmäksi opiksi, hän kertoo seuraavaa:

”Ole ihmisille ystävällinen ja avulias, kohteliaisuus on kaiken A ja O – jos sinusta puhutaan, mutta puhutaan hyvää, silloin sinä olet onnistunut. Tämän opin sain upseerikoulussa, jossa tehdään herrasmiehiä.”

Lue lisää Saga Käpylinnasta ja tule tutustumaan aktiiviseen kotiimme palveluiden keskellä! Saga-palvelutaloja on yhteensä 11 ympäri Suomen. Tutustu sinua kiinnostavaan taloon täältä ja tilaa esitteet tai varaa esittelyaika paikan päälle.


Voisit olla kiinnostunut myös näistä