Etusivu > Kokemukset > Soile ja Sini viihtyvät työssään Saga Lakeudenlinnassa

Soile ja Sini viihtyvät työssään Saga Lakeudenlinnassa

Saga-palvelutaloilla työskentelevät sairaanhoitaja Soile ja lähihoitaja Sini tutustuivat toisiinsa jo aiemmassa työpaikassa. Naiset kertovat viihtyvänsä työssä hyvin, sillä työtehtävät ovat monipuolisia ja vaihtelevia. Vapaa-ajalla Soile nauttii sisustamisesta ja Sini pitää laavuretkistä perheen kanssa.

Kuinka päädyitte hoitoalalle?

Soile: Valmistuin vuonna 2014 Seinäjoen ammattikorkeakoulusta. Olen aina ollut kiinnostunut ihmisten parissa työskentelystä ja siitä, kun saan olla vuorovaikutuksessa muiden kanssa.

Sini: Valmistuin lähihoitajaksi vuonna 2011. Suoritin opinnot kotipaikkakunnallani Keuruulla. Hoitoala on kiinnostanut minua jo ihan lapsesta lähtien.

Mikä on palkitsevinta työssänne?

Soile: Asukkailta kuultu kiitos palkitsee ja se kun on saanut onnistuneesti hoidettua vaativammat hoidolliset tilanteet. Myös työkavereilta tullut kiitos piristää – meillä on täällä talossa aivan huipputiimi!

Sini: Palkitsevinta on asukkaiden kiitollisuus ja se kun saa heille hyvän mielen.

Mitä kaikkea työpäiväänne sisältyy?

Soile: Teen hoitotyötä, mutta minulla on myös sairaanhoitajapäiviä. Sairaanhoitajapäivinä otan muun muassa verinäytteitä, teen lääkehuoltoa ja olen yhteydessä asukkaiden läheisiin ja sairaaloihin. Sairaanhoitajapäivissä on mukavaa haastetta.

Sini: Työni on monipuolista. Päiviini sisältyy asukkaiden avustamista arjen toiminnoissa, lääkehoitoa, ajan viettoa asukkaiden kanssa ja viriketuokioiden pitämistä.

Sinin ja Soilen lempiviriketoiminta on kauneudenhoitopäivät asukkaille
Sini ja Soile pitävät kauneudenhoitopäivien pitämisestä asukkaille

Kerro jokin hauska fakta itsestäsi:

Soile: Niin ihanaa kuin kesä onkin, niin pelkään perhosia aivan valtavasti!

Sini: Olen maailman surkein kuski. Inhoan parkkeeraamista ja peruuttamista. Tämän faktan monet työkaverit jo tietävätkin.

Saga-palvelutalojen kesätyöhaku on nyt auki – hae itse tai vinkkaa tutulle. Tervetuloa mukaan innostavaan joukkoomme tekemään tärkeää työtä! Tutustu avoinna oleviin kesätyöpaikkoihimme tästä


Voisit olla kiinnostunut myös näistä