10

maaliskuu

2022

Juhlahumua Saga Helapuistossa

Juhlahumua Saga Helapuistossa

Maaliskuussa 2012 valmistuneessa Saga Helapuistossa oli viime viikolla juhlapäivä. Kymmenvuotiaan palvelutalon juhlatilaisuutta tahdittivat Juha Keinäsen yhtyeen rytmiset onnittelulaulut. Kakkukimaran äärelle oli kokoontunut Saga Helapuiston 85 asukasta kuulemaan talon johtaja Anna Heiskasen tervetuliaissanoja.

"Olen iloinen, että saamme tänään kaikki kokoontua yhteen. Kiitän kaikkia asukkaita ja henkilökuntaa yhteisistä vuosistamme. Nostetaan malja toisillemme", Heiskanen puhui.

 Talon johtaja Anna Heiskanen kiitti Ruissalo Säätiötä erinomaisesta yhteistyöstä vuosien varrella. Ruissalo Säätiön edustaja Kirsi Nurmi iloitsi talon lämpimästä tunnelmasta ja hyvästä hengestä.

"Iloinen puheensorina ottaa tulijan aina ystävällisesti vastaan. Upeaa, että talo on niin pidetty asukkaiden keskuudessa", sanoo Kirsi Nurmi

Saga-palvelutalojen liiketoimintajohtaja Jussi Lehtosen tervehdyksessä puolestaan kurkistettiin talon historiaan. Saga Helapuisto sijaitsee 80-luvulle toimineen Primon Tehdas Sven Grahnin -helatehtaan sijoilla. Alkuun tehtaassa valmistettiin piikkilankaa ja myöhemmin ikkuna- ja oviheloja.

Saga Helapuistossa juhlittiin talon syntymäpäiviä
Ruissalo Säätiön Kirsi Nurmi ja talon johtaja Anna Heiskanen.
Saga Helapuistossa kuultiin myös asukkaan runonlausuntaa
Eevi Kaasisen runo herkisi juhlaväen.

 

Asukkaan runo herkisti juhlaväen

Saga Helapuiston asukkaan Eevi Kaasisen runo herkisti juhlaväen. Eevin juhlarunon keskiössä olivat kiitollisuus ja jatkuva uteliaisuus jokaisen uuden päivän edessä. Yhteisöllisyys, ystävyys, turvallisuus ja henkilökunnan apu nousivat esiin runon riimeissä. Liikunnanopettajana toiminut liikuntaneuvos Kaasinen nosti esiin myös toimintakyvyn ylläpidon merkityksen osana hyvinvointia.

"Kuntosalilla voi itseään norjistaa ja aamujumppa unet karkottaa. Myös kulttuuria on tarjolla, runoja, musiikkia, hauskoja tehtäviä. Ne virkistävät vanhaa mieltä. Joillain askel jo väsynyt, mutta ajatus juoksee. Hymy irtoaa, naurukin helisee", lausui Eevi.

"Ikä on vain numero. Ei voi mitata elämää, elämää pitää elää. Jokaista aamua on ihmeteltävä, jokaisesta päivästä kiitettävä. Kun jalat eivät juokse, kutsutaan muistot luokse. Iloitaan menneistä onnen hetkistä nuoruuden hurjista retkistä. Onneksi meillä on auttajia. Keittiössä pyörii taitava joukko emännän johdolla herkut valmistaa. Punaraitapuseroiset aina saatavilla auttamaan, ymmärtämään, neuvomaan", Eevi jatkoi.

"Täällä soitto soi ja laulu raikaa"

Juhlatilaisuudessa kukitettiin kaikki Saga Helapuiston alkuperäiset asukkaat, joita on talossa yhä kuusi. Yksi heistä on juhlatilaisuuden orkesterissa pianistina toiminut muusikko Kari Koistinen.

"Saga Helapuistossa soitto soi ja laulu raikaa. Keikkamatkat ovat lyhyitä", virnistää Kari.

Talon ihka ensimmäinen asukas oli jo karkauspäivänä taloon muuttanut, Youtube-mediapersoonanakin tunnettu Pentti Heinonen. Pentti kertoo odottavansa innolla yhteisiä pelihetkiä kuten mölkyn peluuta ja muita hauskoja ulkopelituokioita.

"Olen viihtynyt Saga Helapuistossa todella hyvin. Ruoka on hyvin herkullista. Jos ei liikkuisi paljon, saattaisi jotain kertyä vyötäröllekin", Pentti veistelee.

Saga Helapuiston ensimmäinen asukas Pentti Heinonen
Pentti on Saga Helapuiston ensimmäinen asukas.
Saga Helapuistossa asuva Kari Koistinen on muusikko
Kari Koistinen on muusikko ja talon asukas.

 

Tanssiparketilla pyörähtelivät Harri ja Helvi. Pariskunnan tarina alkoi neljä vuotta sitten, kun Harri muutti Saga Käpylinnasta Saga Helapuistoon. Harrin kummiksi nimetystä Helvistä tulikin vaimo pian tutustumisen jälkeen. Yhteistä eloa rikastuttavat läheiset perheet neljännessä polvessa.

Saga-palvelutalojen asukkaat rakastuivat Saga Helapuistossa
Harrin ja Helvin rakkaus syttyi Saga Helapuistossa.
Tuula on viihtyy Saga Palvelutalo Helapuistossa
Tuula viihtyy talossa erinomaisesti

 

Tuula on asunut talossa vajaat pari vuotta ja viihtynyt erinomaisesti.

"Aina on mukavaa seuraa ja mukaan moneen hauskaan kutsutaan matalalla kynnyksellä", Tuula kertoo.

Kun Tuula jäi leskeksi, satutti hän kaiken kukkuraksi jalkansa. Sairaalassa oloaikana lapset olivat sisustaneet Tuulalle uuden kodin Saga Helapuistoon viimeistä piirtoa myöden.

"Kaikki lempitavarat olivat sievästi paikoillaan. Siihen oli helppo tulla ja siitä alkoi uusi innostava aika", nainen hymyilee.

Saga Helapuisto sijaitsee uudella asuinalueella Helsingin Ala-Malmilla. Maaliskuussa 2012 valmistuneessa Saga-palvelutalossa on 92 vuokra-asuntoa senioreille. Tarjolla on monipuolisia palveluita itsenäisen elämisen tueksi. Palvelutalon lisäksi talosta löytyy 12-paikkainen ryhmäkoti erityistä huolenpitoa tarvitseville. Tutustu taloon lisää tästä